close X

Auraprint 136 vuotta – perinteikkäästä lehtipainosta moderniksi etikettipainotaloksi

Auraprint juhlistaa sunnuntaina 27.11.2022 136-vuotisjuhlapäivää. Auraprint on toiminut painoalalla edelläkävijänä, ollen useassa painotekniikassa sekä tuotannossa ensimmäinen Suomessa. Yhtiön pitkään historiaan mahtuu paljon tapahtumia, saavutuksia, käännekohtia sekä haastaviakin vuosia. Palataan juhlapäivän kunniaksi hieman ajassa taaksepäin, ja sukelletaan aikamatkalle Auraprintin historiaan, yhtiön perustamisesta tähän päivään.                                                                                                                                                        

27.11.1886 Aura-lehti perustaa Auran kirjapainon

Vuonna 1886 Aura-lehti perusti Auran kirjapainon ja yhtiön ensimmäinen painotuote oli Aura-lehden numero tammikuun ensimmäiseltä päivältä 1887. Lehden etusivulla markkinoitiin myös uutta kirjapainoa. ”Auran kirjapaino toimittaa kaikenlaista kirja- ja tilapäispainoa pikaisesti ja huokeasta hinnasta. Huom! Työt tehdään tarkkaan ja huolellisesti”, lehden etusivulla kirjoitettiin.

Vuosisadan vaihdos

 Vuosina 1894–1950 yhtiö koki välillä suotuisia, välillä hyvin haastaviakin vuosia. Yhtiö toimi tuohon aikaan nimillä Turun Suomalainen Kirjapaino- ja Sanomalehtiyhtiö sekä Uuden Auran osakeyhtiö. Yrityksen toimitilat sijaitsivat vuodesta 1905 alkaen Priman talossa Turun Kauppatorin kulmalla, nykyisen Rento-ravintolan paikalla. Sota-aikojen ja hyvin haastavien taloudellisten vuosien jälkeen toimintaa lähdettiin pikkuhiljaa modernisoimaan. Konekanta oli päässyt pahasti vanhentumaan, mutta kun lopulta vuonna 1949 uusia painokoneita oli mahdollista hankkia, kirjapainotoiminnan kasvu oli taattu.

 

50- ja 60-luku oli kasvun aikaa

Vuonna 1954 hankittiin ensimmäinen rotaatiokone ja aloitettiin ketjulomaketuotanto. Uusi kone oli Giebeler-rotaatio, eli niin sanotusti universaalikone, jolla pystyttiin tekemään hyvin monenlaisia painotöitä. Hankinta osoittautui viisaaksi, sillä jo vuoden 1955 tilinpäätöksessä voitiin todeta, että tuotanto oli noussut 36 % rotaatio-osaston avulla. Seuraavana vuonna työmäärä oli edelleen kasvanut niin, että töitä tehtiin jatkuvasti kahdessa vuorossa ja välillä sunnuntaisinkin. Seuraava rotaatiokone hankittiinkin jo keväällä 1958.

Uusi Aura -lehden kustannus- ja julkaisuoikeudet sekä konekanta myytiin vuonna 1962, ja yhtiö jatkoi pelkästään kirjapainotuotteisiin keskittyvänä yhtiönä nimellä Auraprint Oy. Samana vuonna yritys muutti uusiin toimitiloihin Iso-Heikkilään Akselintielle, ja vain myyntikonttori jäi keskikaupungille. 

Kuusikymmentäluvun puolivälissä painettiin Auraprintin kaikkien aikojen suurin työ, ainakin paperimäärässä mitattuna, nimittäin Varsinais-Suomen puhelinluettelo. Puhelinluettelon valmistus jakautui kolmen painotalon kesken, ja Auraprintissä kone jyskytti luetteloita painaen joulukuusta helmikuuhun. Liikevaihto ja tuotantomäärät kasvoivat muutenkin hyvää tahtia, ja vuoteen 1968 mennessä Auraprintissä oli 7 lomakerotaatiokonetta, jotka toimivat täydellä teholla. 

1970-luvulla yritys erikoistui lomakkeisiin

 Tietokoneiden myötä painopiste siirtyi vahvasti atk-lomakkeisiin, ja uusia koneita hankittiin nopealla tahdilla. Haastaviakin vuosia nähtiin, sillä 1970-luvun puolivälin lama heijastui myös Auraprinttiin. Uhkatekijäksi muodostuivat paperien kovat hinnankorotukset, ja vuonna 1974 joidenkin paperien hinnat kohosivat jopa 103%. Tästäkin kuitenkin selvittiin, ja tämän jälkeen kasvu jatkui vahvana. Myös vienti kasvoi nopeasti 70-luvun lopusta alkaen, minkä vuoksi tuotanto- ja varastotilat kävivät ahtaiksi. Akselintiellä oli tehty laajennuksia neljään otteeseen, mutta vuonna 1981 lopulta päätettiin, että toiminta on siirrettävä uusiin tiloihin. Uusien toimitilojen rakentaminen Turun Runosmäkeen alkoi elokuussa 1982.

Muutto uuteen tehtaaseen 80-luvulla

Vuoden 1983 kesällä Auraprint muutti uusiin, yhä tänä päivänä käytössä oleviin tiloihin Runosmäkeen. Lomakkeiden käytön vähenemisestä alkoi näkyä merkkejä tietokoneiden yleistyessä, ja tuotannolle alettiin hakea uutta suuntaa. Vuonna 1984 alkoi atk-tarratuotanto, kun Taiyo-offsetrotaatiokoneeseen lisättiin stanssiyksikkö. Varsinainen tuotetarratuotanto alkoi kuitenkin vuonna 1987, uuden liiketoimintayksikön Auraprint Oy Aurapakin myötä.  

1990-luvulla haettiin kasvua yritysostoilla 

Iso sysäys lomaketalosta korkealaatuisten tuotetarrojen tekijäksi oli vuonna 1995 tapahtunut Paragon-tarran osto. Lisää kasvua haettiin myös vuonna 1998, ostamalla koteloihin ja ohjelehtisiin keskittynyt Jaakkoo-Taara sekä sen tytäryhtiö Painoprisma. Jaakkoo-Taara oli Auraprintin tytäryhtiö vuoteen 2010 saakka, jolloin konsernirakenne purettiin ja yhtiöt jatkoivat erillisinä sisaryhtiöinä. 

2000-luvun alku oli fleksopainon kehityksen aikaa

2000-luvulla tuotanto siirtyi yhä enemmän tarroihin ja fleksopainotekniikkaan, ja tuotekehityksestä tuli tärkeä osa yrityksen menestystarinaa. Uusia tuotealueita löydettiin mm. muovikalvojen painamisesta sekä äly- ja elektroniikkatarroista. Haastavat vuoden pakottivat kehittämään osaamista ja palvelua yhä asiakaslähtöisempään suuntaan. Auraprint oli Suomessa ensimmäinen painotalo, joka otti tuotevalikoimaansa esimerkiksi sleeverien eli kutiste-etikettien valmistamisen. Myös kerrosetiketit ovat olleet yksi viime vuosien isoja kehityskohteita. 

Vuonna 2008 Auraprint hankki ensimmäisen digitaalisen painokoneensa. Yritys oli Suomessa myös ensimmäinen digitaalisten rullatarrojen valmistaja, ja Xeikon-koneen jälkeen yritys siirtyi HP Indigoihin. Digituotanto kehittyi valtavin harppauksin pienessä ajassa ja digilinjalla onnistuivat niin muuttuvaa tietoa sisältävät tuotteet, kuin erilaiset erikoisefektit folioinneista embossauksiin.  

Uusia aluevaltauksia sekä investointeja

Yksi viime vuosien iso aluevaltaus on ollut Ravenwood-etiketit eli niin sanotut linerless-etiketit. Niiden valmistus alkoi vuonna 2015, ja tuotteiden suosio on kasvanut vauhdilla elintarviketeollisuudessa. 

2020-luvulla on tehty isoja investointeja, ja viime vuosina Auraprint on investoinut voimakkaasti niin fleksopainon kuin digipainonkin puolella. Uudet painokoneet, kameratekniikka, värikeittiö, sekä modernit jälkikäsittelylaitteet tehostavat ja takaavat hyvän laadun. Myös vastuullisuusasioissa on menty isoja askelia eteenpäin, ja vastuullisuus näkyykin Auraprintin arjessa kaikessa tekemisessä. Yritys on saanut vastuullisuudesta myös hienoja tunnustuksia, kuten esimerkiksi ISO 14001 -ympäristösertifikaatin ja EcoVadiksen hopeatason luokituksen. Osana vastuullisempaa yritystoimintaa Auraprintin katolle on asennettu myös aurinkopaneelit, joilla on mahdollista alentaa hiilidioksidipäästöjä vuodessa jopa 35 tonnia.

2022 yrityksen perustamisesta 136 vuotta

Tänä vuonna yritys juhlii kunnioitettavaa 136-vuotisjuhlapäivää. Vuonna 2022 Auraprint sai myös uuden toimitusjohtajan Jussi Oksasen, edellisen toimitusjohtajan Ilkka Ylipotin jäädessä eläkkeelle. 

Auraprintin tulevaisuus näyttää hyvälle, ja teknologian kehitys tuo tullessaan varmasti jatkossakin paljon muutoksia ja uusia tuotealueita. Auraprint haluaa olla alan edelläkävijä myös tulevaisuudessa, ja jatkuva kehittäminen ja parantaminen ovatkin siinä avaintekijöitä. “Auraprintillä on pitkät perinteet itsenäisenä yrityksenä ja samalla tiellä on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessakin. Auraprint on ja tulee jatkossakin olemaan Suomen johtava etiketöintiratkaisuja tarjoava painotalo”, toimitusjohtaja Jussi Oksanen toteaa.

Mitä painotalon sisällä tapahtuu? Tuotteen matka kaupan hyllylle

Etiketin matka suunnittelijan pöydältä kaupan hyllylle on pitkä, ja prosessiin kuuluu useita vaiheita. Mitä kuvalle tapahtuu tietokoneella, miten eri laitteet toimivat ja kuinka monta vaihetta painotuotanto sisältää? Tässä artikkelissa pääset kuulemaan tarkemmin etiketin valmistuksen vaiheista painotalon sisällä.

Repro

Repro

Reprossa aineisto muokataan tietokoneella, jotta painomenetelmä ja kuvan ominaisuudet täsmäävät.

Painoprosessi alkaa aina aineistosta. Suunnittelijan lähettämät painoaineistot tarkastetaan ja muokataan tietokoneella valitulle painomenetelmälle sopivaksi. Mitä korkealaatuisempaa aineisto on, sitä parempi lopputuloksesta saadaan. Painoaineiston tarkistaminen ja muokkaaminen on pikkutarkkaa työtä. Aineiston laadukkuus on perustana koko painoprosessille. 

Ladonta on muuttunut vuosikymmenten aikana paljon tekniikan kehittyessä. Aiemmin käsinladontana tehty työ hoidetaan nyt sähköisesti.

Laatanvalmistus

Laatanvalmistus

Laatanvalmistuksessa laatta valotetaan useaan otteeseen.

Painoprosessin toinen vaihe on laatanvalmistus. Tässä työvaiheessa jokaiselle aineiston osavärille valmistetaan omanlaisensa painolaatta. Laatanvalmistuksessa käsitellään laattatiedostoja. Tiedostot asemoidaan raakalaatalle palapelimaisesti, jotta materiaalia mahtuisi raakalaatalle mahdollisimman paljon ja hukka jää mahdollisimman pieneksi.

Laatta menee ensimmäisen kerran valotuslaitteeseen, taustavalotukseen. Tämän jälkeen se siirtyy levytulostimelle, jossa infrapunasäde polttaa painopinnan laattaan. Sen jälkeen vuorossa on niin kutsuttu etuvalo, eli laatan toinen kerta valotuksessa. Tämän jälkeen kehittimellä harsokangas hieroo laatan pinnan, jonka jälkeen valottimella suoritetaan jälkivalo ja karkaisu. Vaiheet vievät yhteensä noin 35 minuuttia. Valmiit laatat leikataan automaattileikkurilla oikean kokoisiksi ja toimitetaan eteenpäin esivalmistukseen.

Esivalmistus

Esivalmistus on viimeinen vaihe ennen painoa, ja kaikki laitetaankin kohdalleen painoa varten.

Esivalmistuksen tehtävänä on valmistella aina seuraavien töiden tarvikkeet painokoneille. Näin painokoneet pysyvät käynnissä ilman turhia taukoja. Esivalmistuksessa muun muassa tarkistetaan laatat ja stanssit, asemoidaan painolaatat pulikoille, ja viedään tarvikkeet painokoneelle. Laattoihin kirjataan tuotenumero, kelaussuunta ja tieto siitä, mikä osaväri on kyseessä. Esivalmistukseen kuuluu myös oikean värimallin haku valmiiksi painokoneelle, värien sekoitus sekä painovaiheen jälkeen laattojen, telojen ja värikaukaloiden pesu sekä laattojen ja stanssien arkistointi.

Paino

Painossa vedostetaan ja tarkastetaan monta asiaa ennen varsinaisen ajon aloitusta.

Kun esivalmistelu on tehty, on aika siirtyä painamaan tiedosto tuotteeksi. Painokoneella tarkistetaan ensin materiaali ja valmistellaan työn kuntoonlaittoa. Ensimmäisistä vedoksista tarkistetaan kuvan värisävyt, muotoleikkaus eli stanssaus, jolla viimeistellään käsiteltävänä oleva materiaali leikkaamalla se haluttuun muotoon, kohdistukset sekä testataan värien kuivuminen. Painokoneen ajon aikana seurataan kohdistuksia, tarkistetaan värien riittävyyttä ja merkitään mahdollisesti poistettavat kohdat leikkuria varten.

Jälkikäsittely

Leikkurilla painotuote saa vielä omat, yksilölliset piirteensä asiakaskohtaisten ohjeiden mukaan.

Painosta tuote siirtyy jälkikäsittelyyn, jossa tehdään tuotteen viimeistely. Leikkurilla tarkistetaan asiakkaalle menevien rullien hylsytieto, kelaussuunta ja rullien koko sekä muut asiakaskohtaiset ohjeet. Rullien sulkijatarrat, joista löytyy muun muassa tuotekoodi ja tilausnumero, tulostetaan kutakin työtä varten.

Pakkaus

Valmiit tuotteet pakataan huolellisesti lähetystä varten.

Valmista tuli! Tuote on muuttunut tietokoneen ruudulla olevasta kuvasta valmiiksi painotuotteeksi. Valmiit rullat pakataan ohjeistusten mukaisesti laatikkoon tai lavalle, merkitään laatikkoetiketeillä ja toimitetaan lähettämöön.

Sähköisen materiaalin muuttaminen valmiiksi painotuotteeksi vaatii painotalon sisällä monta työvaihetta. Jokainen työvaihe vaatii tarkkuutta ja vaikuttaa aina seuraavan työvaiheen onnistumiseen ja lopputulokseen. Pyrimme välttämään hukkaa viimeiseen asti.

Meillä Auraprintillä on osaajia monella eri osa-alueella. Tarvitsemme eri alueiden osaajia ja käytämme kaikkien ammattitaitoa, jotta voimme taata painotuotteen olevan aina laadukas.

Toimitusjohtaja Jussi Oksanen: Auraprint on ja tulee jatkossakin olemaan Suomen johtava etikettipainotalo

Jussi Oksanen aloitti Auraprintin uutena toimitusjohtajana huhtikuun alussa.
Jututimme Jussia viiden kuukauden jälkeen ja kysyimme hänen tunnelmiaan kuluneesta kesästä. Selvitimme myös tuoreen toimitusjohtajan ajatuksia vastuullisuudesta, alan kehitysnäkymistä sekä arvoista ja visiosta.

Hankala markkinatilanne on tuonut omat haasteensa

Uuden toimitusjohtajan työt ovat lähteneet mukavasti käyntiin, ja Jussin mielestä on ollut ilo tutustua uusiin työkavereihin ja yritykseen. Oksanen lisää myös, että on ollut ehdottomasti kunnia-asia päästä johtamaan yli 135-vuotiasta perinteikästä yhtiötä.

Ensimmäisten kuukausien aikana haasteita on kuitenkin tuottanut varsin hankala markkinatilanne, joka on ollut päällä alkuvuodesta lähtien. Raaka-aineiden saatavuudessa on ollut ja on edelleen suuria haasteita, ja samalla
raaka-ainekustannukset ovat myös nousseet merkittävästi.

Koska kysyntä on kuitenkin pysynyt vahvana, on Auraprintin täytynyt reagoida nopeasti kehittääkseen työkaluja ja luodakseen uusia työtapoja, jotta olemme saaneet ylläpidettyä asiakaspalvelun korkeaa tasoa. Jussi kertookin ensimmäisten kuukausien aikana haastavinta olleen nopeaan ja voimakkaaseen kustannusinflaatioon vastaaminen. “Nyt olemme paljon valmiimpia vastaamaan markkinoilla tapahtuviin muutoksiin, kuin vaikka puoli vuotta sitten”, hän lisää.

Investointeja ja tuotevalikoiman laajentamista

Auraprint on investoinut viime vuosina ahkerasti, ja tuotantokoneistomme on tehokasta ja nykyaikaista. Samaan aikaan olemme laajentaneet tuotevalikoimaa perinteisestä tarraetiketistä myös vaihtoehtoisiin etikettiratkaisuihin, jotta pystyisimme tarjoamaan asiakkaillemme kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivan ratkaisun.

Jussi kertoo yrityksen tulevaisuuden näyttävän hyvältä. “Auraprintillä on pitkät perinteet itsenäisenä yrityksenä ja samalla tiellä on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessakin. Auraprint on ja tulee jatkossakin olemaan Suomen johtava etiketöintiratkaisuja tarjoava painotalo”, hän summaa.

Oksanen uskoo tulevan syksyn menevän myös kokonaan tai osittain kustannusinflaation kanssa painiessa. Hän ei myöskään pidä poissuljettuna sitä, että hankala markkinatilanne jatkuisi myös ensi vuoden alkupuolelle.

Kysyttäessä Jussilta toimialan tulevaisuuden näkymistä, hän kertoo etikettialan olevan jatkuvasti kehittyvä ja muuttuva ala, ja tässä alati muuttuvassa maailmassa on erittäin tärkeää pysyä mukana. “Painotekniikat ja -koneet kehittyvät jatkuvasti, ja automaatio valtaa alaa ihan perinteisessä flexopainossakin. Digitaalisen painamisen puolella on eri menetelmien kehityksessä menty eteenpäin kovasti, ja digipainamisen kilpailukyky paranee verrattuna perinteisiin painomenetelmiin”, hän toteaa.



Auraprintin samaistuttaviin arvoihin on ollut helppo sitoutua

Auraprintin toimintaa ohjaavat yrityksen vakaat arvot, joita ovat yhteistyö ja toisten arvostus, luotettavuus ja rehellisyys, jatkuva parantaminen sekä kehitys ja kannattavuus. “Auraprintissä eletään ja toimitaan näiden, mielestäni erittäin hyvien ja yhtiölle sopivien, arvojen mukaisesti ja niihin on minunkin uutena toimitusjohtajana
helppo sitoutua”, kommentoi Jussi.

Myös vastuullisuus on Auraprintin yksi tärkeimmistä arvoista ja Jussi kertookin vastuullisuuskysymysten nousevan hänen työssään lähes päivittäin esille. Vastuullisuuteen liittyvät asiat, kuten pakkausten ja pakkausmateriaalien ympäristöystävällisyys, ovat asiakkaiden kanssa keskusteluissa säännöllisesti.

Auraprint on investoinut energiatehokkuuden parantamiseen Turun tehtaalla esimerkiksi asentamalla aurinkosähköpaneelit tehtaan katolle ja vaihtamalla valaistuksen LED-teknologiaan. Näillä hankkeilla on pystytty alentamaan ostoenergian määrää noin 10%.

“Meidän raaka-ainetoimittajamme ovat myös erittäin valveutuneita vastuullisuusasioissa, ja käyttämämme raaka-aineet ovat peräisin sertifioiduista lähteistä. Auraprintillä on ISO 14001 -ympäristösertifikaatti ja lisäksi olemme mukana kansainvälisestikin tunnustetussa EcoVadis-ympäristösertifiointiohjelmassa”, kertoo Jussi.

    

Toimitusjohtaja vaihtuu – millä mietteillä uusi aloittaa ja edellinen jättää tehtävän

Auraprint Oy saa uuden toimitusjohtajan 1.4. alkaen, kun Jussi Oksanen siirtyy Suomen suurimman etikettipainon johtoon edellisen toimitusjohtajan Ilkka Ylipotin jäädessä eläkkeelle. Lähdetään tutustumaan uuteen toimitusjohtajaan ja pyydetään kommenttia myös eläkkeelle jäävältä pienen haastattelun muodossa.

Jussi Oksanen, kerrotko vähän itsestäsi ja taustastasi:

Koulutukseltani olen maa- ja metsätieteiden maisteri. Minulla on takana pitkä ura UPM Raflatacista, olen toiminut vuodesta 1996 asti Suomessa ja useissa ulkomaisissa yksiköissä myynnin ja liiketoiminnan johtamisen parissa. Elämänkokemusta minulle on kertynyt pian 54 vuoden ajalta.

Onko Auraprint sinulle tuttu ennestään?

Auraprint on minulle jossain määrin tuttu yhtiö jo ennestään. Olen vieraillut Auraprintissä raaka-aine toimittajan roolissa muutaman kerran. Tosin edellisestä kerrasta on jo aikaa, taisi olla vuonna 2016 ja moni asia on muuttunut ja mennyt eteenpäin noista päivistä.

Millä mietteillä lähdet uuteen tehtävään?

Uusi tehtävä on erittäin mielenkiintoinen ja Auraprintin tarina yhtiönä on ainutlaatuinen Suomessa. On kunnia-asia päästä johtamaan näin pitkän ja vaiheikkaan historian omaavaa yhtiötä. Auraprint on näköalapaikalla suomalaiseen pakkaavaan teollisuuteen ja tässä tehtävässä pääsee tutustumaan moniin eri toimialoihin ja heidän pakkaustarpeisiinsa. Myös oman kehityksen kannalta on mukava päästä niin sanotusti ’pöydän toiselle puolelle’ ja perehtymään tarkemmin miten upeita etikettejä tarra- ja muista etikettimateriaaleista voidaankaan tehdä.

Mitä haasteita näet uudessa tehtävässäsi?

Elämme hyvin poikkeuksellisia aikoja ja haasteita tosiaan riittää ihan tässä etikettimaailmassakin. Etikettimateriaalien hintojen voimakas ja jatkuva kohoaminen yhdistettynä saatavuusongelmiin tuo mukanaan hankaluuksia ja ylimääräistä työtä koko organisaatiolle. Uskon, että tämän tilanteen kanssa joudumme pärjäämään vielä usean kuukauden ajan. Tiiviillä yhteistyöllä pystymme ratkomaan hankaliakin tilanteita ja tarjoamaan asiakkaillemme ratkaisuja välillä vaikeisiinkin saatavuuteen tai hinnoitteluun liittyviin kysymyksiin.

Pidemmällä aikavälillä on tärkeää pitää huolta Auraprintin kannattavuudesta ja kilpailukyvystä alati kovenevassa kilpailussa toimialalla.

Entä mikä kiinnostaa ja innostaa erityisesti?

Viime vuosina Auraprint on investoinut voimakkaasti uusiin painokoneisiin ja teknologiaan ja aloittanut uudentyyppisten etikettiratkaisujen markkinoinnin Suomessa. Kaikki uusi kiinnostaa ja odotan innolla päästä perehtymään näihin minulle uusiin juttuihin. Panostaminen digipainamiseen on varmasti ollut oikea ratkaisu ja myös sieltä löytynee uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Olen myös saanut tavata jo uusia työkavereita ja heidän ammattitaitonsa, sitoutumisensa ja innostuksensa on ollut vaikuttavaa.

Minkälaisia tavoitteita sinulla on uudessa työssäsi?

Tarkoitus on jatkaa Ilkan viitoittamalla tiellä yhtiön edelleen kehittämistä yhteistyössä johtoryhmän ja muun henkilöstön kanssa. Uskon pystyväni tuomaan ripauksen tuoretta näkökulmaa joihinkin asioihin ja olenkin ollut aktiivinen kyselemään kaikista uusista asioista, joita olen tässä alussa kohdannut.

Auraprint on hyvässä kunnossa ja Suomen johtava etikettipainotalo. Haluan säilyttää tämän johtavan aseman sidosryhmiemme mielessä, oli sitten kyse asiakkaista, työntekijöistä, omistajista tai muista yhteistyökumppaneista.

Minkälainen johtaja olet?

Olen helposti lähestyttävä, mutkaton ja kärsivällinen ihminen ja sellainen olen myös johtajana. Johtajan tehtävä on mahdollistaa organisaation ja yksilöiden toiminta parhaalla mahdollisella tavalla ja varmistaa, että valittu suunta säilyy ja tarvittaessa korjata suuntaa ja joskus vauhtiakin.

Kerrotko jotakin perheestäsi ja harrastuksistasi?

Olen naimisissa ja meillä on jo aikuiset poika ja tytär. Olen luontoihmisiä ja kaikki luontoon liittyvä kiinnostaa. Olen asunut koko ikäni vesistöjen liepeillä ja asuminen Turussa mahdollistaa lähemmän tutustumisen rannikon ja saariston luontoon ja maisemiin.


Ilkka Ylipoti
, millä mietteillä jätät Auraprintin toimitusjohtajan tehtävän?

Hyvällä mutta haikealla mielellä. Kuluneet 8 vuotta ovat olleet erittäin mielenkiintoisia ja palkitsevia, ja on ollut ilo tehdä töitä osaavan ja asiastaan innostuneen organisaation kanssa.

Mikä on ollut haastavinta / antoisinta näinä vuosina?

Minullahan oli taustaa etikettimaailman suhteen Raflatacista eli raaka-ainepuolelta ennen Auraprinttiin tuloa, ja mielenkiintoisena haasteena oli omaksua se melkoisen monipuolinen kenttä, joka sisältyy jalostusketjun seuraaviin vaiheisiin eli etikettien painamiseen sekä loppukäyttäjien problematiikkaan.

Kun yhtiön tila ja asema markkinoilla alkoi parantua, näkyi se paitsi tuloksessa myöskin henkilökunnan keskuudessa parantuneena ilmapiirinä ja mittaustenkin mukaan korkeampana työhyvinvointina. Tästä olen erityisen tyytyväinen.

Mitkä ovat olleet tärkeimpiä menestystekijöitä Auraprintin viime vuosien hyvässä kehityksessä?

Tärkeimmiksi komponenteiksi katsoisin ensinnäkin huolella mietityn strategisen kehityspolun. Tämä edellytti vuosien mittaan melkoisia investointeja, jotka myötämielinen hallitus on hyväksynyt. Samaten on kehuttava jo mainitsemaani osaavaa ja motivoitunutta organisaatiota, jonka tekemällä panoksella strategian viitoittamiin tavoitteisiin on päästy.

Millä evästyksillä haluaisit kannustaa uutta toimitusjohtajaa tehtävään?

Yhtiön kehitys on hyvällä mallilla, mutta työ jatkuu. Toivotan onnea ja menestystä Jussille ja koko Auraprintin väelle!

Mitä kuuluu tulevien eläkepäivien ohjelmaan?

Ensi kesän ja syksyn projektina on Ylöjärvelle nousevan vapaa-ajanasunnon saattaminen asuttavaan kuosiin. Eiköhän sen jälkeen löydy lisääkin mielekästä tekemistä.

Toivotamme Jussille onnea ja menestystä uudessa tehtävässä ja Ilkalle suuret kiitokset, hyviä eläkepäiviä!

Katsaus tähän päivään ja tulevaan – Ilkka Ylipotin haastattelu Pakkauslehdessä

Uusien nettisivujemme ensimmäinen blogikirjoitus on referointi toimitusjohtajamme Ilkka Ylipotin haastattelusta Pakkauslehdessä. Lehtijutun on kirjoittanut Aino Laine.

Etätyömoodissa yli vuoden verran, asiakaskohtaamisia maskit päässä lastauslaiturilla ja harventuneet työmatkat. Tätä on Turussa toimivan Auraprintinkin arki viime aikoina ollut, ja normaaliin päiväjärjestykseen palaamista odotetaan jo kovasti. – Normaali saattaa tosin muuttua pysyvästi, sillä alalla kuin alalla joudutaan harkitsemaan aiempaa tarkemmin muun muassa sitä, miten paljon kasvokkaisia kohtaamisia järjestetään, ennustaa Auraprintin toimitusjohtaja Ilkka Ylipoti.

Panostuksia tehokkaampaan työhön

Tuoteuutuuksia tuodaan markkinoille alati tihenevään tahtiin, mikä on viime vuosina näkynyt asiakkaiden painatustarpeiden lisääntymisenä. Esimerkiksi ilmeuudistuksien tekemiseen on painatusteknologioiden kehittymisen myötä paremmat mahdollisuudet kuin ennen. Auraprintillä tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että asiakaskohtaamiset ovat lisääntyneet huomattavasti. Viime kevään jälkeen kasvokkaisia tapaamisia on toki jouduttu vähentämään, mutta tilalle on tullut uusia työkaluja. Asiakastapaamisia on järjestetty paljon etänä ja henkilökohtaisissa tapaamisissa on täytynyt välillä olla luova – palaverin voi tarvittaessa pitää vaikka ulkona lastauslaiturilla.

  • Asiakaspalvelu on Auraprintin vahvuus, johon panostetaan jatkuvasti. Asiakasyhteistyö on tärkeää erityisesti palvelun luonteen vuoksi: kaikki tuotteet ovat kunkin asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä ratkaisuja, joten tiedonvälityksen on oltava tiivistä.

Myös laitehankintoja on tehty viimeksi kuluneen vuoden aikana tuotannon tehostamiseksi ja työnlaadun parantamiseksi. Viime keväänä taloon tuotiin uusi laatanvalmistuslaitteisto, ja tänä vuonna painosalissa on panostettu digipainokoneisiin. Uusi tekniikka mahdollistaa aiempaa laajemmat erikoisvärien valikoimat, ja nyt myös digipainopuolella on mahdollista käyttää esimerkiksi metallisävyjä. Lisäksi käyttöön ollaan juuri ottamassa jo toista Ravenwood Linerless -konetta, jolla valmistetaan muun muassa valmisruokapakkauksissa käytettävää taustapaperitonta vyöte-etikettiä, joka on yksi suurimmista myyntiartikkeleistamme.

Laaduntarkkailun tueksi Auraprintillä on myös siirrytty kameratekniikan käyttöön. Jokainen tuote tarkistetaan kameroiden avulla, jotta virheelliset tuotteet voidaan karsia joukosta pois. Merkittävillä investoinneilla on pystytty parantamaan sekä työnlaatua että asiakaspalvelua.

Tukea kansainvälisestä yhteistyöstä

Auraprint on ainoana pohjoiseurooppalaisena etikettituottajana osakkaana eurooppalaisten tarrapainotalojen yhteistyöyrityksessä, Concordia Labelsissa. Yritykset eivät kilpaile keskenään, vaan tekevät teknistä yhteistyötä ja ostokoordinaatiota.

  • Yhteistyö vahvistaa muun muassa toimitusvarmuuttamme, eli selusta on turvattu silloinkin, jos omassa tuotannossamme tapahtuisi jotakin kriittistä.

Digi ei korvaa etikettiä

Graafisen alan pitkäaikainen koetinkivi, digitalisoituminen, ei vaikuta etikettialaan yhtä voimakkaasti kuin alan muihin toimijoihin.

  • Etikettejä ei oikein voi korvata sähköisillä, ja meillä digitalisaatio näkyykin lähinnä tuotantoprosesseissa, toiminnan digitalisoimisena, Ilkka Ylipoti toteaa.

Markkinan ja kulutustottumusten muuttumisen vaikutus pakkauksiin ja etiketteihin tiedostetaan myös Auraprintissä. Kaupan hyllyllä olevien pakkausten ulkonäöllä ja informaatiosisällöllä on suuri merkitys ostopäätöksiin, mutta verkkokaupassa tilanne on toinen. On mielenkiintoista nähdä, meneekö pakkaaminen jatkossa enemmän siihen suuntaan, että tuotteet myydään monipakkauksissa, jolloin riittää, että tarvittavat tiedot löytyvät myyntipakkauksesta eikä yksittäisiä tuotteita enää merkitä.

Pakkausmerkinnät kilpailevat painopinta-alasta

Etiketit ovat korvanneet paljon suoraan pakkaukseen painamista muun muassa siksi, että niiden päivittäminen on yksinkertaisempaa. Sleeveri- ja vyöte-etiketeissä painopintaa on paljon, ja niiden avulla myös myymäläasetteluun saadaan lisää pelivaraa, kun tuotetiedot ja visuaalinen ilme saadaan esimerkiksi perinteisessä jauhelihapaketissa näkyviin yläpinnan lisäksi pakkauksen kylkiin. Auraprintillä painatuksia voidaan jatkaa myös etiketin liimapuolelle, jolloin painopinta-ala kasvaa entisestään.

  • Vaadittavien merkintöjen määrä pakkauksissa on kasvanut ja kasvaa edelleen. Lisäksi monet asiakkaat haluavat lisätä pakkauksiin muuttuvaa tietoa. Digipaino mahdollistaa pienten erien tekemisen, joten sillä voidaan helposti toteuttaa esimerkiksi kampanja- tai kilpailuetikettejä.

Pakkausten lajittelu ja kierrätys huomioidaan etikettimarkkinoilla materiaalivalinnoissa. Jotta kierrätys onnistuu, käytetään joko pakkauksen materiaalia vastaavaa etikettiä tai vaihtoehtoisesti niin erilaista materiaalia, että pakkaus ja etiketti on kierrätysprosessissa helppo erottaa toisistaan.

Paluu ”uuteen normaaliin”

Vuosi sitten Auraprintin myynnissä näkyi selkeä piikki, kun kaikki kynnelle kykenevät yritykset alkoivat valmistaa ja pullottaa käsidesiä, ja samaan aikaan kuluttajien hetkellinen hamstrausinto vauhditti elintarviketeollisuuden tuotantoa. Tämä luonnollisesti lisäsi myös etikettien kysyntää, mutta nyt tilanne on taas tasaantunut.

Joidenkin toimialojen kurimus näkyy jonkin verran myös Auraprintin toiminnassa, yhtiön valmistamia pääsylippuja ja tapahtumarannekkeita kun ei livestriimeissä juuri käytetä.

  • Yhden asiakasryhmän eli pienpanimoiden etiketöintitarpeet ovat merkittävästi vähentyneet ravintolarajoitusten aiheuttaman kysynnän hiipumisen myötä. Niiden ja tapahtumatoiminnan osuus meidän kokonaistuotannostamme on kuitenkin suhteellisen pieni, Ilkka Ylipoti kertoo.

Tuotanto on poikkeusaikanakin pyörinyt Auraprintillä totuttuun tapaan, mutta paluuta tavalliseen arkeen odotetaan. Koronan helpottaessa palataan normaaliin, mutta se normaali todennäköisesti muuttuu pysyvästi, ja esimerkiksi face to face -tapaamisten arvo tulee nousemaan tulevaisuudessa, Ylipoti arvioi.