close X

Digitaalinen murros on muuttanut reprotyön – 35 vuotta Auraprintillä ollut Soili Koivumäki kertoo reprotyöstä

Auraprintin reprossa yli 35 vuotta työskennellyt Soili Koivumäki on nähnyt digitaalisen alan murroksen läheltä. Pitkän uransa aikana Koivumäki on kokenut, miten painoalan arki on muuttunut manuaalisesta käsityöstä digitaaliseen maailmaan.

– Kun tulin taloon, tehtiin kaikki käsin. Asemoinnit olivat yhtä palapeliä, ne leikattiin ja liimattiin latojan tulostamista papereista, viivat piirrettiin Rapido-tussin avulla ja vedokset kierrätettiin faksilla tai postilla, Koivumäki kertoo.

Kokonaisuuden saatua kasaan kuvattiin se pimiössä filmille tasokameralla, ja sen avulla tehtiin painolevy. Erilaisia työvaiheita riitti, ja kaikki tehtiin käsin. Tänä päivänä reprotyö näyttää täysin erilaiselta.

– Nyt kaikki tapahtuu tietokoneella. Emme enää leikkaa, liimaa tai kuvaa filmiä. Painolevyt syntyvät sähköisesti, ja työn laatu on paljon tarkempaa kuin ennen, Koivumäki kertoo.

Digitaalisen murroksen myötä reprotyössä olevien työnkuva on muuttunut, mutta myös monipuolistunut.

– Ennen painoimme lähinnä lomakkeita. Nyt teemme pääasiassa etikettejä eri tarkoituksiin ja eri painomenetelmillä. Jokaisella asiakkaalla on omat tarpeensa ja kriteerinsä, joten täytyy ymmärtää myös painotekniikkaa, Koivumäki kertoo.

Vaikka tekniikka on helpottanut joitakin vaiheita, työ on myös entistä vaativampaa.

– Tässä täytyy koko ajan oppia uutta. Viikoittain, ellei jopa päivittäin, tulee eteen jotain uutta omaksuttavaa, ja monta asiaa on vain pidettävä tallessa omassa päässään. Ei voi jäädä paikoilleen, vaan myös oman kehityksen tulee olla jatkuvaa, Koivumäki kertoo.

Hyvä aineisto helpottaa kaikkien työtä

Auraprintin verkkosivuilla on asiakkaalle tarkoitetut aineisto-ohjeet, joihin on koottu tärkeimmät perusasiat siitä, mitä lähetettävän aineiston tulisi sisältää. Työ repro-osastolla etenee nopeammin, kun asiakas toimittaa valmiiksi mietityn aineiston.

Värienhallintaan liittyvät seikat voivat aiheuttaa haasteita.

– Ladonnassa alamme rakentamaan asiakkaan aineistosta painokelpoista niin, että tarkistamme ensin, mille painokoneelle tuote on menossa. Tässä otamme huomioon muun muassa värijärjestyksen ja värien määrän, ovatko kaikki linjat sopivan paksuisia ja toistuvatko fontit oikeannäköisinä. Joskus haasteita tuovat lisävärit, joita on valittu aineistoon enemmän kuin painokoneeseen mahtuisi. Silloin joudutaan karsimaan ja miettimään, mitkä voisi toteuttaa 4-värisarjasta, Koivumäki kertoo.

Hän rohkaisee asiakkaita ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä.

– Meillä on oma repropuhelin, johon voi soittaa milloin vain, jos aineiston teosta on kysyttävää. Usein ratkaisu löytyy nopeasti, kun keskustellaan yhdessä.

Tasapainoa käsitöistä ja luonnosta

Työ on intensiivistä, joten vapaa-ajalla Koivumäki hakee vastapainoa käsillä tekemisestä ja liikkumisesta.

– Kotona vältän tietokonetta niin paljon kuin voin. Ulkoilen, lenkkeilen ja teen käsitöitä. Käyn myös joogassa ja pilateksessa, hän kertoo.

Vaikka työnteko on vaihtunut käsillä tekemisestä digitaaliseksi työksi, on kiinnostus käsitöihin jäänyt elämään.

– Parhaillaan käyn kansalaisopiston paperisavi- ja ompelukursseilla. Viimeksi hurahdin housujen peruskaavakurssille, jossa opetellaan ottamaan mittoja ja tekemään istuvat housut. On kiva näpertää käsillä, ja saada jotain konkreettista aikaan, vastapainona ruudun takana tehdyille tuloksille.

Pitkän uran tehnyt Koivumäki viihtyy edelleen hyvin Auraprintilla.

– Muutokset ja jatkuva kehitys pitävät työn mielenkiintoisena. Olisihan se tylsää, jos koko ajan tehtäisiin vaan samaa. Työpäivään tuo viihtyvyyttä myös aivan ihanat työkaverit, Koivumäki kertoo.

Mitä painotalon sisällä tapahtuu? Tuotteen matka kaupan hyllylle

Etiketin matka suunnittelijan pöydältä kaupan hyllylle on pitkä, ja prosessiin kuuluu useita vaiheita. Mitä kuvalle tapahtuu tietokoneella, miten eri laitteet toimivat ja kuinka monta vaihetta painotuotanto sisältää? Tässä artikkelissa pääset kuulemaan tarkemmin etiketin valmistuksen vaiheista painotalon sisällä.

Repro

Repro

Reprossa aineisto muokataan tietokoneella, jotta painomenetelmä ja kuvan ominaisuudet täsmäävät.

Painoprosessi alkaa aina aineistosta. Suunnittelijan lähettämät painoaineistot tarkastetaan ja muokataan tietokoneella valitulle painomenetelmälle sopivaksi. Mitä korkealaatuisempaa aineisto on, sitä parempi lopputuloksesta saadaan. Painoaineiston tarkistaminen ja muokkaaminen on pikkutarkkaa työtä. Aineiston laadukkuus on perustana koko painoprosessille. 

Ladonta on muuttunut vuosikymmenten aikana paljon tekniikan kehittyessä. Aiemmin käsinladontana tehty työ hoidetaan nyt sähköisesti.

Laatanvalmistus

Laatanvalmistus

Laatanvalmistuksessa laatta valotetaan useaan otteeseen.

Painoprosessin toinen vaihe on laatanvalmistus. Tässä työvaiheessa jokaiselle aineiston osavärille valmistetaan omanlaisensa painolaatta. Laatanvalmistuksessa käsitellään laattatiedostoja. Tiedostot asemoidaan raakalaatalle palapelimaisesti, jotta materiaalia mahtuisi raakalaatalle mahdollisimman paljon ja hukka jää mahdollisimman pieneksi.

Laatta menee ensimmäisen kerran valotuslaitteeseen, taustavalotukseen. Tämän jälkeen se siirtyy levytulostimelle, jossa infrapunasäde polttaa painopinnan laattaan. Sen jälkeen vuorossa on niin kutsuttu etuvalo, eli laatan toinen kerta valotuksessa. Tämän jälkeen kehittimellä harsokangas hieroo laatan pinnan, jonka jälkeen valottimella suoritetaan jälkivalo ja karkaisu. Vaiheet vievät yhteensä noin 35 minuuttia. Valmiit laatat leikataan automaattileikkurilla oikean kokoisiksi ja toimitetaan eteenpäin esivalmistukseen.

Esivalmistus

Esivalmistus on viimeinen vaihe ennen painoa, ja kaikki laitetaankin kohdalleen painoa varten.

Esivalmistuksen tehtävänä on valmistella aina seuraavien töiden tarvikkeet painokoneille. Näin painokoneet pysyvät käynnissä ilman turhia taukoja. Esivalmistuksessa muun muassa tarkistetaan laatat ja stanssit, asemoidaan painolaatat pulikoille, ja viedään tarvikkeet painokoneelle. Laattoihin kirjataan tuotenumero, kelaussuunta ja tieto siitä, mikä osaväri on kyseessä. Esivalmistukseen kuuluu myös oikean värimallin haku valmiiksi painokoneelle, värien sekoitus sekä painovaiheen jälkeen laattojen, telojen ja värikaukaloiden pesu sekä laattojen ja stanssien arkistointi.

Paino

Painossa vedostetaan ja tarkastetaan monta asiaa ennen varsinaisen ajon aloitusta.

Kun esivalmistelu on tehty, on aika siirtyä painamaan tiedosto tuotteeksi. Painokoneella tarkistetaan ensin materiaali ja valmistellaan työn kuntoonlaittoa. Ensimmäisistä vedoksista tarkistetaan kuvan värisävyt, muotoleikkaus eli stanssaus, jolla viimeistellään käsiteltävänä oleva materiaali leikkaamalla se haluttuun muotoon, kohdistukset sekä testataan värien kuivuminen. Painokoneen ajon aikana seurataan kohdistuksia, tarkistetaan värien riittävyyttä ja merkitään mahdollisesti poistettavat kohdat leikkuria varten.

Jälkikäsittely

Leikkurilla painotuote saa vielä omat, yksilölliset piirteensä asiakaskohtaisten ohjeiden mukaan.

Painosta tuote siirtyy jälkikäsittelyyn, jossa tehdään tuotteen viimeistely. Leikkurilla tarkistetaan asiakkaalle menevien rullien hylsytieto, kelaussuunta ja rullien koko sekä muut asiakaskohtaiset ohjeet. Rullien sulkijatarrat, joista löytyy muun muassa tuotekoodi ja tilausnumero, tulostetaan kutakin työtä varten.

Pakkaus

Valmiit tuotteet pakataan huolellisesti lähetystä varten.

Valmista tuli! Tuote on muuttunut tietokoneen ruudulla olevasta kuvasta valmiiksi painotuotteeksi. Valmiit rullat pakataan ohjeistusten mukaisesti laatikkoon tai lavalle, merkitään laatikkoetiketeillä ja toimitetaan lähettämöön.

Sähköisen materiaalin muuttaminen valmiiksi painotuotteeksi vaatii painotalon sisällä monta työvaihetta. Jokainen työvaihe vaatii tarkkuutta ja vaikuttaa aina seuraavan työvaiheen onnistumiseen ja lopputulokseen. Pyrimme välttämään hukkaa viimeiseen asti.

Meillä Auraprintillä on osaajia monella eri osa-alueella. Tarvitsemme eri alueiden osaajia ja käytämme kaikkien ammattitaitoa, jotta voimme taata painotuotteen olevan aina laadukas.