close X
background image

Blogi

Anu Auranen opiskelee vastuullisuusasioita omalla ajallaan työnsä innoittamana

Myyntiassistentti ja laatu- ja vastuullisuuskoordinaattori Anu Auranen innostui työtehtäviensä myötä vastuullisuusasioista niin paljon, että päätyi opiskelemaan aiheesta tutkinnon töiden ohessa.

- Asiakkaat lähettävät meille usein kyselyitä vastuullisuuteen liittyen. Kyselyihin vastaaminen ikään kuin ajautui minulle, ja kiinnostuin aiheesta. Nyt esimerkiksi kesän aikana PPWR:ään liittyviä kyselyitä saapui noin sata. Otin selvää eri asioista kyselemällä muilta ja googlettamalla ja mitä enemmän tiesin, sitä enemmän vastasin kyselyihin ja kyselyt tulivat pääasiassa vastuulleni, Auranen kertoo.

Kyselyihin vastatessa Aurasen tuli jatkuvasti hakea lisää tietoa aiheesta, ja laajempi kiinnostus vastuullisuusasioihin heräsi. Aiemmin Auranen oli kiinnostunut aiheesta arjen tasolla, mutta työelämässä aiheeseen perehtyessä mielenkiinto kasvoi ja ajatus alan opiskelusta vahvistui.

- Alkuun kävin etäopintoina iltaisin ja viikonloppuisin muutaman VAMKn pk-yrityksille suunnatun vastuullisuuskurssin. Tykkään kehittää itseäni ja oppia lisää, ja olin miettinyt ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista. Lopulta löysinkin Turun ammattikorkeakoulusta YAMK-tutkinnon kestävästä kiertotaloudesta ja hain opiskelemaan, aiemmin tradenomin tutkinnon suorittanut Auranen kertoo.

Aurasen opiskelema tutkinto on suunnattu työelämässä oleville henkilöille, jotka haluavat syventää tietämystä kiertotaloudesta ja kehittää ammatillista osaamista tällä saralla. Koulutuksessa on osaajia eri aloilta, mikä tuo kaikille opiskelijoille uutta näkökulmaa ja lisäarvoa.

- Olen saanut paljon tietoa eri aloista muilta opiskelijoilta. Näkökulma laajenee, kun vastuullisuusasioita ajattelee myös pakkausteollisuuden ulkopuolelta, Auranen miettii.

Auranen on suorittanut opinnoistaan noin puolet, ja on pystynyt hyödyntämään saamiaan oppeja työssään jo nyt. Hän on suunnitellut valmistuvansa kesällä 2027 tai viimeistään ensi vuoden loppuun mennessä.

- Olen saanut paremman kuvan ja ymmärryksen vastuullisuuskysymyksiin opintojen kautta samalla kuin termistö on tullut tutuksi ja käsitys kiertotaloudesta laajentunut. Yleinen ymmärrys PPWR:stä on kasvanut. Myös kaikki Auraprintillä jo nyt tehtävä vastuullisuustyö on tullut minulle enemmän näkyväksi opintojen kautta; kaikki se, mitä jo nyt teemme ja mihin pystymme vaikuttamaan, Auranen kertoo.

Pian alkavan opinnäytetyönsä Auranen toivoo pystyvänsä yhdistämään Auraprintiin. Mahdollinen aihe olisi vastuullisuusraportin tekeminen Auraprintille.

- Tähän mennessä olen tehnyt opintoja vapaa-ajallani ja lomapäivinä. Uskoisin, että Auraprintin työaikaa voi osittain hyödyntää opinnäytetyön kohdalla, jos tekisin opinnäytetyöni suoraan Auraprintille, Auranen pohtii.

Aurasen arkeen kuuluu paljon muutakin; perhearjen lisäksi eri yhdistysten hallitustoimintaa, pilatesta ja lukemista, joten aika on välillä kortilla. Yöpöydällä on tällä hetkellä Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko.

Mikä saa Aurasen suorittamaan tutkintoa kokopäiväisen työn ohessa, vaikka se tarkoittaa arjen ruuhkautumista?

- Minulla on oppimisen halu ja palo, ja olen aina ollut kiinnostunut oppimaan uutta. Arki pitää suunnitella hyvin etukäteen, ja tuutorista on ollut paljon hyötyä opintojen suunnittelussa. Minua kiinnostaa vastuullisuusraportointi ja elinkaariarviointi, ja haluaisin käydä vielä niihin liittyviä kursseja, Auranen kertoo.

PPWR-asetus on työllistänyt Aurasta etenkin viime kuukausien aikana. Kuten opiskeluissa, myös asetuksen tiimoilta vuorovaikutus eri alojen yritysten kanssa on ollut tärkeässä osassa asetuksen käsittelyä.

- Mikään yritys ei ole näiden asioiden kanssa yksin, vaan saamme toisiltamme tietoa ja vertaistukea. Auraprintillä olen saanut näihin asioihin myös esihenkilön tuen ja olemme yhdessä miettineet asioita. Haasteena nousevat esiin kaikki mahdolliset muutokset, joita asetukseen ehtii tulla ennen sen porrastettua voimaanastumista. Kaikki yritykset kamppailevat näiden asioiden kanssa, joten on hyvä, että yritysten välillä säilyy hyvä tuki, Auranen sanoo.

Näkökulmien laajentuminen muille toimialoille on ollut hyödyksi sekä opiskeluissa että työelämässä.

- Mielenkiintoista, että opiskelujen myötä olen nähnyt, miten vastuullisuusasiat vaikuttavat eri aloilla. Ennen keskityin vastuullisuusasioissa lähinnä omaan tekemiseen arjen tasolla. Sen jälkeen katse laajeni meidän yrityksemme sisällä ja nyt vielä siihen, miten kaikkialla muualla asiat tapahtuvat. Vastuullisuusasiat ovat todella kiinnostavia, Auranen summaa.