close X
background image

Blogi

Kotimaisuus on tärkeä arvo Auraprintille

Kohta 140-vuotiaalla Auraprintillä on juuret Turussa, ja painotalomme historia ulottuu aina vuoteen 1886 asti. Kotimaiset arvot ovat meille tärkeitä, ja ne näkyvät muun muassa siinä, ettei Auraprint ole koskaan ollut ulkomaisessa omistuksessa kokoluokastaan ja pitkästä historiastaan huolimatta.

  • Olemme ainoa aidosti kotimainen toimija tässä kokoluokassa. Vaikka pienempiä kotimaisia kilpailijoita toki on, olemme ainoa näin suuri, suomalaisessa omistuksessa oleva yritys, kertoo toimitusjohtaja Jussi Oksanen.

Suomalainen identiteetti näkyy arvoissamme ja teoissamme. Yksi konkreettisimmista tavoista, joilla Auraprint kantaa yhteiskunnallista vastuuta, on työllistäminen Suomessa.

  • Meillä työskentelee vakituisesti vajaa sata henkilöä. Kesäisin tämä luku kasvaa muutamalla, ja lisäksi meillä on noin 20 kesätyöntekijää lomia tuuraamassa, Oksanen kertoo.

Auraprint haluaa olla aktiivinen osa suomalaista yhteiskuntaa ja olla mukana kehittämässä sitä. Toimistoa ja tehdasta ei ole lähdetty siirtämään Turusta muualle, ja Auraprint on mukana pitämässä yllä huoltovarmuutta.

  • Kustannuskilpailukyky on tärkeää, mutta yhä useammin myös huoltovarmuuteen liittyvät asiat ja hyvä palvelu sekä maantieteellinen läheisyys painavat vaakakupissa. Palveluliiketoiminnassa maantieteellisen läheisyyden tuoma joustavuus on valttia, Oksanen sanoo.

Kotimaisuus tarkoittaa Auraprintille myös luonnosta huolehtimista ja vastuun ottamista ympäristöstä. Kun asiakkaat tilaavat painotuotteensa kotimaasta ja läheltä, kuljetusmatkat pysyvät lyhyinä. Lisäksi asiakkailla on mahdollisuus vierailla tehtaalla ja hyväksyä painotyöt sujuvasti paikan päällä.

  • Meidän etumme liittyykin juuri tähän läheisyyteen ja tarjoamaamme palveluun. Olemme jo valmiiksi lähellä suomalaisesta teollisuudesta muodostuvaa asiakaskuntaamme, Oksanen selventää.

Vastuullisuus on Auraprintille kokonaisvaltainen ajattelutapa.

  • Haluamme toimia vastuullisesti kaikessa, mitä teemme, Oksanen päättää.

Blogi

Kotimaisuus on tärkeä arvo Auraprintille 38 vuotta takana Auraprintillä – haastattelussa IT-päällikkö Mikko Rantanen Auraprintin ISO 22000 -sertifikaatti – entistä turvallisempia etikettejä elintarviketeollisuudelle Foodwest Auraprintin tukena auditoinneissa ja kehityksessä – haastattelussa kehitysjohtaja Kaisa Penttilä “Kierrätyskelpoisuus lähtee pakkaussuunnittelusta” – Sumi Oy:n toimitusjohtaja Mika Surakka kertoo muovin kierrätyksestä Myyntipäälliköt työskentelevät yhdessä ja erikseen – haastattelussa Hanne Serell Haastattelussa reproesihenkilö Elisa Toivio Auraprint tarjoaa haasteita ja urakehitystä: Haastattelussa logistiikkavastaava Axel Welin Työntekijän hyvinvointia tukee oikeat ergonomiset valinnat tuotannossa ja toimistossa – haastattelussa työfysioterapeutti Eevi Pulli Ennaltaehkäisy ja laatupalautejärjestelmä tukevat laadun tarkastusta – haastattelussa Auraprintin laatuvastaava Hanne Palomäki Auraprintin ja Safrentin pitkäaikainen yhteistyö tuo juuri oikeat työntekijät tehtaalle “Pakkausdesignissa voi hassutella, mutta sen pitää myös kestää aikaa” Haastattelussa pakkaussuunnittelija Outi Oravainen Jo kaksi vuotta ilman poissaoloon johtaneita työtapaturmia Pakkauksista ja niihin liittyvästä sääntelystä Iso kiitos kausityöntekijöillemme myös tänä kesänä Auraprint jatkaa taivaltaan vastuullisemmalla polulla myös vuonna 2023 Auraprint 136 vuotta – perinteikkäästä lehtipainosta moderniksi etikettipainotaloksi Mitä painotalon sisällä tapahtuu? Tuotteen matka kaupan hyllylle Toimitusjohtaja Jussi Oksanen: Auraprint on ja tulee jatkossakin olemaan Suomen johtava etikettipainotalo Toimitusjohtaja vaihtuu – millä mietteillä uusi aloittaa ja edellinen jättää tehtävän Vastuullista yritystoimintaa Katsaus tähän päivään ja tulevaan – Ilkka Ylipotin haastattelu Pakkauslehdessä