close X
background image

Blogi

Työntekijän hyvinvointia tukee oikeat ergonomiset valinnat tuotannossa ja toimistossa – haastattelussa työfysioterapeutti Eevi Pulli


Auraprintin työntekijöiden työhyvinvoinnista huolehditaan muun muassa säännöllisillä ergonomiakäynneillä. Työfysioterapeutti Eevi Pulli käy Auraprintin tuotannon ja toimiston tiloissa noin neljästi vuodessa tarkastamassa työergonomiaan liittyviä asioita. Lisäksi Pullia konsultoidaan tarpeen mukaan joko paikan päällä tai videopuheluiden avulla.

Tuotannon puolella Pullin paikalle kutsuminen liittyy usein tilanteeseen, jossa suunnitellaan koneisiin jonkinlaista muutosta.

- Työntekijät eivät välttämättä keskenään tai johdon kanssa suunnitellessa ole löytäneet tapaa ratkaista joko uuden tilanteen mukana tuomaa tai fyysisen kuormituksen aiheuttamaa ongelmaa. Tällöin minut pyydetään paikalle ja yhdessä työntekijöiden kanssa pyrin löytämään ergonomisen ratkaisun, Pulli sanoo.

Pulli kertoo lähtevänsä kierrokselle työpaikkoihin aina nöyrin mielin. Hänen mukaansa työntekijöillä on aina paras osaaminen työhönsä ja Pullin tehtävä on tuoda uusia näkökulmia ongelmien ratkaisemiseksi.

- Tuon mukanani oman osaamiseni. Keskustelemme työntekijöiden kanssa ja mietimme heidän osaamisensa ja oman ergonomiaosaamiseni pohjalta sopivaa ratkaisua. Joskus työntekijöiltä tulee ehdotus, jota en itse oivaltanut. Toisinaan taas näen ensivilkaisulla esimerkiksi välineiden sijainnin suhteen parannusmahdollisuuksia, jotka työntekijät eivät itse tulleet ajatelleeksi, Pulli kertoo.

Työfysioterapeutin myötä Auraprintin tiloihin on tuotu useita työhyvinvointia parantavia ratkaisuja. On muun muassa teetetty jakkaroita, jotta työntekijät ovat ylettäneet käyttämään koneita helpommin, vaihdettu tavaroiden sijainteja ja käännetty mahdollisuuksien mukaan laitteista ja koneista osia ergonomisen käytön parantamiseksi.

- Suurten linjojen lisäksi olemme tehneet kustomoituja ratkaisuja, joiden seurauksena Auraprintille on hankittu esimerkiksi polvipehmusteita polvillaan työskentelyä varten ja lisätty seisomapistemattoja, Pulli listaa.

Tuotannossa vaivat syntyvät työn vaatimien liikkeiden kautta, ja toimistotyön haasteet liittyvät liialliseen paikallaoloon ja epäergonomisiin työskentelyasentoihin. Tämä näkyy myös vaivojen ilmenemisalueissa: tuotannon puolella suurimpia vaivoja ilmenee ranteiden, kyynärpäiden, selän ja polvien alueella. Näyttöpäätetyössä taas kamppaillaan pitkälti niska-hartiaseudun, hiirikäsiseudun ja selän alueen kanssa.

- Toimistossa katsomme kunkin työntekijän ergonomisia haasteita yksilökohtaisesti ja haemme juuri hänelle sopivia ratkaisuja. Yksi ratkaisu ei sovi kaikille. Yleisimpiä apuvälineitä toimistossa ovat sähköpöydät, ergonomiset hiiret ja näppäimistön tai hiirimaton rannetuet, Pulli kertoo.

Näyttöpäätetyötä tehdessä suuri fyysinen kuormitus osuu silmien alueelle. Toisinaan työntekijän arkikäyttöön sopivat silmälasit eivät ole sopivat tietokoneella työskentelyyn.

- Tällöin puhutaan aikuisnäöstä tai toiselta nimitykseltään ikänäöstä. Siihen ratkaisuna voivat olla erityistyölasit, jotka on tehty näyttöpäätetyötä varten. Niissä on eri vahvuudet kuin arkikäytön silmälaseissa, Pulli toteaa.

Nostotekniikkaan ja työpäivän aikana liikkumiseen tulisi kiinnittää huomiota

Tyypillinen virhe, joka aiheuttaa vääränlaista kuormitusta raajoille, liittyy tuotannon puolella nostotekniikkaan.

- Usein nostetaan asioita alhaalta niin, ettei käytetä jalkoja tai alaraajojen voimaa, vaan nostetaan ja kierretään selkää. Toinen usein toistuva virhe on tehdä asiat aina samoin päin: sama käsi on aina samalla puolella ja kätisyyttä ei vaihdeta, Pulli huomauttaa.

Pulli kertoo myös apuvälineiden käyttämättä jätön olevan yksi suurimmista ergonomisten ongelmien aiheuttajista. Tuotannon työssä liikettä tulee luonnostaan, mutta toimistotyössä jämähdetään usein paikoilleen jopa useiksi tunneiksi. Yleinen toimistotyöläisen haaste on etukumara-asento.

- Etukumara voi aiheutua monesta syystä. Joskus työntekijä asettuu etukumaraan tottumuksesta, toisinaan siksi, ettei näe näyttöä kunnolla taaempaa. Etukumaran huomatessa tulisi miettiä, onko tuoli säädetty oikein, onko näön kanssa haasteita, tuntuuko kehossa epämukavuutta, jos sen suoristaa. Myös seisten voi olla etukumarassa, Pulli kertoo.

Näyttöpäätetyötä tekevän perisynti on myös liian vähäinen liikkuminen työpäivän aikana. Pulli kannustaa nousemaan paikaltaan pieneen liikkeeseen 2–3 kertaa tunnissa.

- Monet ajattelevat venytysten olevan hyvä tapa herättää kehoa, mutta tosiasiassa kaikki verenkiertoa ja aineenvaihduntaa vilkastuttavat liikkeet ovat tehokkaampia. Käsien pyöritys, hartioiden ravistelu, selän kierrot - niitä kannattaa tehdä, Pulli ohjeistaa.

Pulli jakaa toimistotyöläisille vinkin, joka pakottaa nousemaan työpäivän aikana liikkeeseen.

- Älä jätä kaikkea työpöydälle käden ulottuville. Käy hakemassa vettä ja aseta tarvittavia tavaroita pienen matkan päähän, jotta niitä hakiessa tulee tehtyä edes pieni liike, Pulli vinkkaa.

Toimistotyössä tarpeelliset apuvälineet vaihtelevat yksilöiden mukaan, joten kaikille sopivien ergonomiaa parantavien apuvälineiden listaa ei voi sanella. Pulli nostaa kuitenkin esiin yhden ergonomisen asian, johon kaikkien tulisi kiinnittää huomiota näyttöpäätetyössä.

- Oikeanlainen hiiri! Hiiriä on olemassa eri kokoja ja malleja, ja eri ihmisille kyynärvarren kiertyminen (kämmen alaspäin) voi lisätä hiirikäden alueen kuormittumista. Joskus voi olla hyvä vaihtaa hiirikättä, ja toisille taas käden hyppelyä vähentävä keskihiiri sopii parhaiten. Kokeilemalla löytää itselleen parhaiten sopivan hiiren, Pulli sanoo.

Vetävät liikkeet tekevät hyvää etupainotteisen työn kuormittamalle selälle

Hyvän liikkuvuuden ylläpito alkaa jo ennen työpäivää, sillä mahdollisuuksien mukaan työmatkan taittaminen muuten kuin istuen on Pullin mukaan hyvä tapa valmistaa kehoa työpäivään. Työpaikalle saavuttua voi tehdä pieniä verryttelyliikkeitä kropan avaamiseksi.

- Tuotannossa ja toimistossa on yhdistävänä tekijänä työn tekeminen eteenpäin. Koneita käytettäessä ja näyttöpäätteellä työskennellessä vartalon asento on usein etupainotteinen, Pulli kertoo.

Etupainotteisen työn aiheuttamaa kuormitusta on hyvä tasapainottaa vetävillä liikkeillä.

- Hyviä liikkeitä ovat esimerkiksi käsien pito sivulla ja taakse veto, rintakehän avaus, selän taaksetaivutus. Kaikki kehon taaksepäin vetävät liikkeet toimivat, Pulli sanoo.

Auraprint tarjoaa työntekijöilleen kuntosalin käyttömahdollisuuden työpaikan tiloissa. Pulli on ollut mukana konsultoimassa, mitä laitteita salille kaivataan juuri Auraprintin työntekijöiden ergonomiaa parantamaan.

- Olen ollut myös halukkaiden työntekijöiden mukana ohjaamassa laitteiden käyttöä. Tällaisessa työssä, jossa ollaan kädet eteenpäin suuren osan ajasta, ei ole perusteltua ohjata työntekijää tekemään esimerkiksi penkkipunnerruksia, vaan muun muassa soutuvedot ovat kohdennetumpia liikkeitä, Pulli toteaa.

Blogi

Myyntipäälliköt työskentelevät yhdessä ja erikseen – haastattelussa Hanne Serell Haastattelussa reproesihenkilö Elisa Toivio Auraprint tarjoaa haasteita ja urakehitystä: Haastattelussa logistiikkavastaava Axel Welin Työntekijän hyvinvointia tukee oikeat ergonomiset valinnat tuotannossa ja toimistossa – haastattelussa työfysioterapeutti Eevi Pulli Ennaltaehkäisy ja laatupalautejärjestelmä tukevat laadun tarkastusta – haastattelussa Auraprintin laatuvastaava Hanne Palomäki Auraprintin ja Safrentin pitkäaikainen yhteistyö tuo juuri oikeat työntekijät tehtaalle “Pakkausdesignissa voi hassutella, mutta sen pitää myös kestää aikaa” Haastattelussa pakkaussuunnittelija Outi Oravainen Jo kaksi vuotta ilman poissaoloon johtaneita työtapaturmia Pakkauksista ja niihin liittyvästä sääntelystä Iso kiitos kausityöntekijöillemme myös tänä kesänä Auraprint jatkaa taivaltaan vastuullisemmalla polulla myös vuonna 2023 Auraprint 136 vuotta – perinteikkäästä lehtipainosta moderniksi etikettipainotaloksi Mitä painotalon sisällä tapahtuu? Tuotteen matka kaupan hyllylle Toimitusjohtaja Jussi Oksanen: Auraprint on ja tulee jatkossakin olemaan Suomen johtava etikettipainotalo Toimitusjohtaja vaihtuu – millä mietteillä uusi aloittaa ja edellinen jättää tehtävän Vastuullista yritystoimintaa Katsaus tähän päivään ja tulevaan – Ilkka Ylipotin haastattelu Pakkauslehdessä