close X
background image

Blogi

38 vuotta takana Auraprintillä – haastattelussa IT-päällikkö Mikko Rantanen

Moni Auraprintin työntekijä on viihtynyt talossa yli 30 vuotta ja tehnyt työuransa Auraprintin leivissä. Pitkäuraisia työntekijöitä löytyy niin tuotannon puolelta, reprosta, myynnistä kuin työnjohdostakin. Yksi pitkän työuran Auraprintillä rakentaneista on IT-päällikkö Mikko Rantanen, jolla tulee huhtikuussa täyteen 38 vuotta talossa.

Pitkä ura IT-alalla on ollut jatkuvaa oppimista ja kehittymistä, ja työyhteisö ja vapaus toteuttaa itseä ovat pitäneet kiinnostuksen korkealla.

  • Tulin Auraprintille alun perin työharjoitteluun, kun opiskelin Raision kauppaoppilaitoksen ATK-linjalla. Harjoittelu kesti puoli vuotta, jonka jälkeen minulla oli koulua jäljellä vielä kolme kuukautta. Koulu päättyi perjantaina, ja jo samana päivänä sain puhelun: 'Tuletko maanantaina töihin?' Menin – ja sillä tiellä olen edelleen, Rantanen kertoo.

Alkuun Rantanen työskenteli koodaajana tehden ohjelmakoodien korjauksia ja kehittäen uusia ohjelmia. Vähitellen vastuu kasvoi, ja hän alkoi suunnitella kokonaisia järjestelmiä. Viimeiset kymmenen vuotta hän on toiminut IT-päällikkönä ja vastannut kaikista Auraprintin IT-ympäristön ratkaisuista.

  • IT-ala on kiinnostanut minua nuoresta lähtien. Silloin kun Commodore 64 tuli markkinoille, hypistelin sitä jo kotona. Auraprintillä olen saanut tehdä työtä vapaasti ja toteuttaa itseäni. Olen voinut kehittyä siihen suuntaan, mihin itse olen nähnyt hyväksi, ja saanut rohkaisua toteuttaa omia näkemyksiäni, Rantanen sanoo.

Miksi Auraprintillä viihdytään pitkään?

IT-alan kehitys on ollut huimaa Mikon työuran aikana. Teknologia on muuttunut merkittävästi niin laitteiden kuin ohjelmistojen osalta. Kehitys onkin vaatinut jatkuvaa kouluttautumista, ja siihen Auraprint on tarjonnut mahdollisuuksia.

  • Olen voinut käydä erilaisia lyhytkursseja, aluksi ohjelmointiin liittyen ja myöhemmin tietoliikennetekniikkaan. Viime aikoina tietoturva on ollut isossa roolissa. Auraprint tukee ja kannustaa pysymään ajan tasalla, mutta myös oma kiinnostus on tärkeää. Seuraan alan julkaisuja ja pidän tiiviisti yhteyttä osaaviin yhteistyökumppaneihin – kaikkea ei voi itse tietää, ja siksi hyvät kumppanit ovat äärimmäisen tärkeitä, Rantanen toteaa.

Auraprintillä on useita pitkiä työuria, ja vaikka tehtävänimikkeet pysyvät samoina, voivat työnkuva ja vastuualueet muuttua vuosien varrella. Rantasen ura on kehittynyt koodaajasta IT-päälliköksi, ja vuonna 2017 hänet pyydettiin mukaan myös johtoryhmään. Kehittymismahdollisuuksien lisäksi Rantasen mielestä viihtyvyyteen vaikuttavat hyvä työilmapiiri ja kannustava johtamiskulttuuri.

  • Pakkohan työilmapiirin on olla hyvä, kun olen täällä näin kauan viihtynyt. Työkaverit ovat todella mukavia ja reiluja, ja täällä kuunnellaan työntekijöiden ajatuksia. Omia kehitysideoita voi toteuttaa, ja jos haluaa kouluttautua, siihen tarjotaan mahdollisuus, Rantanen kertoo.

Blogi

38 vuotta takana Auraprintillä – haastattelussa IT-päällikkö Mikko Rantanen Auraprintin ISO 22000 -sertifikaatti – entistä turvallisempia etikettejä elintarviketeollisuudelle Foodwest Auraprintin tukena auditoinneissa ja kehityksessä – haastattelussa kehitysjohtaja Kaisa Penttilä “Kierrätyskelpoisuus lähtee pakkaussuunnittelusta” – Sumi Oy:n toimitusjohtaja Mika Surakka kertoo muovin kierrätyksestä Myyntipäälliköt työskentelevät yhdessä ja erikseen – haastattelussa Hanne Serell Haastattelussa reproesihenkilö Elisa Toivio Auraprint tarjoaa haasteita ja urakehitystä: Haastattelussa logistiikkavastaava Axel Welin Työntekijän hyvinvointia tukee oikeat ergonomiset valinnat tuotannossa ja toimistossa – haastattelussa työfysioterapeutti Eevi Pulli Ennaltaehkäisy ja laatupalautejärjestelmä tukevat laadun tarkastusta – haastattelussa Auraprintin laatuvastaava Hanne Palomäki Auraprintin ja Safrentin pitkäaikainen yhteistyö tuo juuri oikeat työntekijät tehtaalle “Pakkausdesignissa voi hassutella, mutta sen pitää myös kestää aikaa” Haastattelussa pakkaussuunnittelija Outi Oravainen Jo kaksi vuotta ilman poissaoloon johtaneita työtapaturmia Pakkauksista ja niihin liittyvästä sääntelystä Iso kiitos kausityöntekijöillemme myös tänä kesänä Auraprint jatkaa taivaltaan vastuullisemmalla polulla myös vuonna 2023 Auraprint 136 vuotta – perinteikkäästä lehtipainosta moderniksi etikettipainotaloksi Mitä painotalon sisällä tapahtuu? Tuotteen matka kaupan hyllylle Toimitusjohtaja Jussi Oksanen: Auraprint on ja tulee jatkossakin olemaan Suomen johtava etikettipainotalo Toimitusjohtaja vaihtuu – millä mietteillä uusi aloittaa ja edellinen jättää tehtävän Vastuullista yritystoimintaa Katsaus tähän päivään ja tulevaan – Ilkka Ylipotin haastattelu Pakkauslehdessä