Kohta 140-vuotiaalla Auraprintillä on juuret Turussa, ja painotalomme historia ulottuu aina vuoteen 1886 asti. Kotimaiset arvot ovat meille tärkeitä, ja ne näkyvät muun muassa siinä, ettei Auraprint ole koskaan ollut ulkomaisessa omistuksessa kokoluokastaan ja pitkästä historiastaan huolimatta.
- Olemme ainoa aidosti kotimainen toimija tässä kokoluokassa. Vaikka pienempiä kotimaisia kilpailijoita toki on, olemme ainoa näin suuri, suomalaisessa omistuksessa oleva yritys, kertoo toimitusjohtaja Jussi Oksanen.
Suomalainen identiteetti näkyy arvoissamme ja teoissamme. Yksi konkreettisimmista tavoista, joilla Auraprint kantaa yhteiskunnallista vastuuta, on työllistäminen Suomessa.
- Meillä työskentelee vakituisesti vajaa sata henkilöä. Kesäisin tämä luku kasvaa muutamalla, ja lisäksi meillä on noin 20 kesätyöntekijää lomia tuuraamassa, Oksanen kertoo.
Auraprint haluaa olla aktiivinen osa suomalaista yhteiskuntaa ja olla mukana kehittämässä sitä. Toimistoa ja tehdasta ei ole lähdetty siirtämään Turusta muualle, ja Auraprint on mukana pitämässä yllä huoltovarmuutta.
- Kustannuskilpailukyky on tärkeää, mutta yhä useammin myös huoltovarmuuteen liittyvät asiat ja hyvä palvelu sekä maantieteellinen läheisyys painavat vaakakupissa. Palveluliiketoiminnassa maantieteellisen läheisyyden tuoma joustavuus on valttia, Oksanen sanoo.
Kotimaisuus tarkoittaa Auraprintille myös luonnosta huolehtimista ja vastuun ottamista ympäristöstä. Kun asiakkaat tilaavat painotuotteensa kotimaasta ja läheltä, kuljetusmatkat pysyvät lyhyinä. Lisäksi asiakkailla on mahdollisuus vierailla tehtaalla ja hyväksyä painotyöt sujuvasti paikan päällä.
- Meidän etumme liittyykin juuri tähän läheisyyteen ja tarjoamaamme palveluun. Olemme jo valmiiksi lähellä suomalaisesta teollisuudesta muodostuvaa asiakaskuntaamme, Oksanen selventää.
Vastuullisuus on Auraprintille kokonaisvaltainen ajattelutapa.
- Haluamme toimia vastuullisesti kaikessa, mitä teemme, Oksanen päättää.