Timo Eero aloitti myyntipäällikkönä Auraprint Oy:ssä marraskuun alkupuolella. Timo on 48-vuotias pitkän linjan ammattilainen graafisella alalla. Koulutustausta Timolla on ammattikoulusta painopinnan valmistuksen puolelta. Jatkokoulutuksena kirjapainoteknikon tutkinto, joka kuitenkin jäi harmittavasti lopputyötä vaille, kun työt kutsuivat.
Työt graafisella alalla alkoivat vuonna 1997. Suurin osa työkokemuksesta on karttunut tarra- ja etikettialalta Paperityö Oy:stä, sittemmin Nordic Label Oy:stä, jossa Timo työskenteli yli 20 vuotta. Työura alkoi repron puolelta, myöhemmin kokemusta kertyi tuotannosta painon ja laatanvalmistuksen tehtävistä. Sen jälkeen Timo siirtyi työsuunnittelun ja oston tehtäviin ja sieltä edelleen tuotantopäälliköksi, jossa toimi kuutisen vuotta. Sen jälkeen työnkuva siirtyi enemmän myynnin puolelle hinnoitteluun ja myynnin teknisen tuen tehtäviin.
Auraprinttiin siirtyminen antoi Timon mukaan mahdollisuuden lähteä myyntityöhön puhtaalta pöydältä, sillä varsinainen myyntityö on hänelle uutta aluetta. Ala on monipuolinen, ja pitkästä kokemuksesta huolimatta kiinnostus ja motivaatio ovat korkealla. Kiinnostus löytää asiakkailla käytettäviin tekniikoihin sopivia, toimivia ja järkeviä ratkaisuja on ollut ajurina myynnin puolelle siirtymisessä.
Timon työpiste on Vantaalla Tamro-talossa, mutta asiakaskäyntejä alkaa tietysti vähitellen kertymään ympäri Suomea. Välillä tulee käytyä myös Turun tuotannossa, ainakin alkuun talon tavoissa ja käytännöissä on paljon uutta opeteltavaa. Timon asuinpaikka on Järvenpää. Vapaa-ajan harrastuksista voi mainita ainakin veneilyn ja kalastuksen.