Ville Malho talousjohtajaksi

28.9.2020

KTM Ville Malho on nimitetty Auraprint Oy:n ja Jaakkoo-Taara Oy:n uudeksi talousjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässä talousjohtaja Riitta Laurilaa, joka jää eläkkeelle vuoden loppuun mennessä.

37-vuotias turkulainen Ville Malho on suorittanut kauppatieteiden maisterin opinnot Turun Kauppakorkeakoulussa, josta hän valmistui vuonna 2011. Opintojensa jälkeen hän on ehtinyt tehdä 10 vuoden uran PwC:llä tilintarkastajana. Hän kertoo, että tilintarkastajan työssä näki monenlaisia yrityksiä ja tapoja, tapasi erilaisia ihmisiä ja oppi hahmottamaan erityyppisten liiketoiminnan alojen tärkeät asiat sekä tekemään vertailua eri alojen välillä. Tilintarkastajana oppi myös aistimaan yritysten tunnelmaa, näkemään missä on hyvä meininki. Analyyttinen ajattelu ja monenlaisen liiketoiminnan tuntemus ovat varmasti hyödyksi uudella uralla, nyt toisella puolella, yrityksen talousasioista vastaamassa.

Kysymykseen miksi ura Auraprint Oy:ssä ja Jaakkoo-Taarassa Oy:ssä kiinnostaa Ville vastaa: molemmat ovat hyvinhoidettuja firmoja, joissa tehdään asioita pitkäjänteisesti, mietitään yritysten ja alan tulevaisuutta pitkälle eteenpäin. Talousjohtajan tehtäväkenttä on laaja, ja alkumetreillä on keskityttävä kartoittamaan ja omaksumaan nykytilanne. Haastetta ja monipuolisuutta tehtävästä ei puutu, ja aikaa myöden varmasti näkee onko jossain kohtaa kehitettävää tai uudistettavaa. Tarkoituksena on jatkaa vähintään yhtä hyvällä tasolla kuin missä ollaan nyt. Talousjohtajana Ville haluaa olla helposti lähestyttävä, tutustua ihmisiin ja pitää hyvää meininkiä yllä myös omasta puolestaan.

Vapaa-aikansa Ville käyttää mieluiten perheen kanssa touhutessa. Perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi tyttöä, 4-vuotias ja 9 kuukauden ikäinen. Koko porukalla ulkoillaan ja mökkeillään, omaa aikaa Ville viettää kuntosalilla sekä jääkiekkoharrastuksen parissa.


Takaisin